Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa,
järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Varpunen pienoinen, syönyt kesäeinehen,
järven aalto jäätynyt talvi pakkasessa.

Pienen pirtin portailla oli tyttökulta:
tule, varpu, riemulla, ota siemen multa!
Joulu on, koditon varpuseni onneton,
tule tänne riemulla, ota siemen multa!

Z. Topelius, Otto Kotilainen


Tällaista on tapahtunut lisäksi

Itsenäisyyspäivä Jennalla
Echon puurojuhla - riisipuuroa ja joululauluja
Syyslukukauden kolmas osallistumiseni Palaverin Visaan (enkä muistanut Ricky Gervaissin nimeä EI OLE TOTTA!)
Peli-iltoja Janilla
Joululahjaostoksia ja -pakkaamista
Lisäksi: unirytmi on nyt ihan sekaisin. Haluaisin mennä nukkumaan jo puoliltaöin, yhden aikoihin, mutta usein valvon kolmeen, neljään, joko sängyssä pyörien tai vaikkapa koneen ääressä. Kun ei nukuta. Kun ei saa unta. Mutta mutta, enpä ole ainoa ongelman kanssa painiskeleva...:]

Muutama kuva:

Siivosin sitten meitin jääkaapin, kun maitoon oli tarttunut jo jonkin aikaa vihannesten makua, ja nyt homehaisu tuli vastaan aina ovea avattaessa. Perunat ja muutakin laitoin biojätteeseen. Kauniita, eikö? XD


Puurojuhlassa Laura ottamassa puuroo, Annika emännöi pöydän takana :D

Annokseni! Ja joululaulua laulava ja peräänsä heiluttava - - öö...pingviini? sorsa? ---?! XP

Lopuksi vielä kuva meitin (Laura, Tiia ja Jenni) jouluseimestä. Ne porukat eli pukit ja sit Hesus seimessä. Se on niin pyhä että näkyy vain loisteena. Tähti loistaa yläkulmassa. Jeesus-lapanen kylläkin hyökkäili innolla mua päin illan loppuvaiheessa. Syytän Lauraa. XD


Loppuun pitänee vielä ilmoittaa, että lähden Kärkölään maanantaina, olen kotona joskus ennen kuutta :) Sitten alkaakin siivousurakka - pitäähän munkin jotain tehdä, äiti kuitenki käy töissä ja kokkailee, iskäkin on töissä, ja Jouni ei koskaan mitään teekä (hähähääh)(sori, mut kantsii myöntää vaan et se on totta!), ja Elmo tulee vast jouluks. Että, että, kai on ylläpito ansaittava! :D Mutta eipä se mitään, olen erittäin innoissani

Sitten suunnitelmissa on keksiä jotain tekemistä muutamien tyyppien kanssa; mennä ainakin yhdeksi yöksi Sysmään - remonttiavuksi Silvin kotiin! - sekä olen luvannut vahtia kummipoikaa ja siskoa (jos oikein käsitin; vai onko isosisko kerhossa?) :D:D Eli tulee kiireinen viikko, ja sitten aatto. Apua. Kuolen. EI JAKSA ODOTTAA!!! :D:D:D <3